FC Netsin futsal-kausi 2011-2012 oli yksi seurahistorian menestyksekkäimmistä. Kakkosdivari on jopa voitettukin 2008-2009, mutta tämän kauden arvostusta nostaa selkeästi 2 joukkueen onnistunut pelaaminen: ykkösjoukkue sijoittui kakkosdivarissa viidenneksi ja kakkosjoukkue kruunasi vitosdivari-kautensa sarjanousulla neloseen.
Nykyiset futsalin siirtosäännöt mahdollistivat käytännössä lähes vapaan liikkuvuuden 2 joukkueemme välillä, minkä johdosta meidän oli helpompi saada molempiin sarjoihin aina se optimi 1+7 tai 1+8 pelimiestä kasaan. Molemmilla joukkueilla olikin mukana keskimäärin 1 vahvistus per ottelu toisen joukkueen nimilistalta ”täytemiehenä”. Kaikenkaikkiaan molempien joukkueiden riveissä esiintyi tänä talvena yhteensä 20 eri pelaajaa.
Ykkösjoukkue taisteli viime kaudelle identtisen saldon 2-2-3 nets:mäisen nousujohteisella käyrällä. Joukkueessa onnistui parhaiten kaudella tehot 10+3 kerännyt Musti, joka oli vaarallisimmillaan nimenomaan kun muut mustapaidat eivät sitä olleet. Otteluissa OuTa:a, ASMo:a, OTP:tä ja Terwaareita vastaan Musti oli mukana 12 maalissamme tehoin 9+1. Onnistujia meillä oli toki muutenkin. Muun muassa Ana, Leke ja Muke ansaitsevat jälleen ketään yllättämättä kehuja. Tavaramerkkimme tiivis puolustus toimi Terwaareiden näppärää myllyä lukuunottamatta ja olimmekin sarjavoittaja Moonin jälkeen sarjan toiseksi vähiten maaleja päästänyt joukkue. Ja ketään ei yllätä sekään, että otteluissamme tehtiin kaikenkaikkiaan sarjan vähiten maaleja.
Kakkosdivarissa yllätti eniten edelliskauden ykkösdivarilaisen HauPa:n seitsemäs sija. OuTa:n sijoittuminen toiseksi myös yllätti hitusen, mutta toisaalta sarja oli ASMo:n takana tasainen ja esimerkiksi Ajax taisi heittää pyyhkeen kehään jo ajoissa. Sinänsä siis pelillisesti OuTa:kin oli odotetulla tasolla. Muutenkin sarja meni lähestulkoon ennakkokäsikirjoituksen mukaan, yhtään mm. OuRea morkkaamatta.
Kakkosjoukkueemme sisälsi paljon viime kesän peleistämme tuttuja kasvoja, ensi kertaa riveissämme futsal-kentillä. Siihen nähden Netsin yksinkertainen pelitapa oli sisäistetty joukkueessa yllättävän hyvin. Sarjan alkuun 6 voittoa putkeen, joista 3 yhdellä maalilla ja yksi 2 maalin takaa nousten on totuttua Nets-mentaliteettia (eli peliesityksiä parempien tulosten kaapimista). Kauneusvirheeksi jäi tappio viimeisessä ottelussa AS Moonin kakkosjoukkueelle, joka voitti siten sarjan nenämme edestä maalierolla.
Kakkosjoukkueen luotettavinta osastoa olivat ainakin Janne, Eki ja Tuukka. Monet muutkin onnistuivat. Mainittakoon myös kakkosjoukkueen osalta, että päästimme vitosessakin sarjan toiseksi vähiten maaleja. Moonin alakerran oltua meitä toimivampi tässäkin sarjassa. Ja vähiten maaleja otteluissamme toteutui ketään yllättämättä täälläkin.
Edellä kuvatusti rinkimme on siis laaja ja treeni- & peliaktiivisuus kohtuullisen hyvä. Kun viime kaudella oli hetkittäin ongelmia saada miehet pelkkään yhteen joukkueeseen, niin tänä talvena 2 joukkuetta saatiin aina aika kivuttomasti täyteen. Tästä onkin erittäin mukava lähteä rakentamaan joukkuetta kohti kesän nelosdivaria. Näillä näkymin muutoksia rinkiin tottakai tulee, mutta meillä ei ole mitään paniikkia minkään asian suhteen, kuten viime talvena miesvajauksen uhattua.
Teksti: Petu