topright4.png
Etusivu arrow Kausi 2010
Nelonen 2010
Otteluraportti - Ottelupäivä 20

tiistai, 15 kesäkuu 2010 - 20:00
JS Hercules FC Nets

JS Hercules

FC Nets


3


0


Tapahtumat

VaroitusVaroitus

    • Petteri Annunen 88'

    TähdetTähdet

      • Jarko Poutiainen (3)
      • Lasse Malin (2)
      • Janne Kotila

      Raportti

      Kohtasimme kauden toisessa el clasicossamme JS Herculeksen (ensimmäinen siis OuRe). Joukkueiden historioista mainittakoon sen verran, että Herkun tiputtua 6 kautta aiemmin neloseen olimme ensin pari kautta Herkun jyrän alla (0-2-2) ja sen jälkeen viimeiset 4 kautta ollaan oltu se hallitseva osapuoli saldolla 7-1-0. Huomioitakoon kuitenkin se, että ottelumme olivat jo viime kaudella tasaisia ja nyt helmikuussa tahkottiin tasaisesti cuppia ratkaisun tultua vasta pilkuilta. Lisäksi tiedossa on ollut Herkun hyvä harjoittelu ja vahventunut kokoonpano joukkueen laajennuttua miehissäkin 2 joukkueeseen Herkku-Pappojen perustamisen myötä.

      Ja otteluun. Mielestäni pelasimme aika hyvän avausjakson, vaikka suurin osa meistä pelin jälkeen eri mieltä olikin. Avausjaksolla hallitsimme kuitenkin pallollista peliä lievästi ja homma oli kontrollissa. Sanoisin jopa, että kyseessä oli yksi kauden pelillisesti (ei tuloksellisesti) parhaista jaksoistamme. Sen sijaan toinen jakso oli etenkin loppuosaltaan heikompi sen kulminoituessa umpisurkeaan viimeiseen ~20 minuuttiin, jossa selkäranka napsahti (joukkueellemme erittäin harvinaisesti). Osasyy tälle oli puolustavan kk-miehen nosto siinä vaiheessa kärkeen, mutta joka tapauksessa olin Muken kanssa samaa mieltä että kello pelasti meidät lopussa pahemmalta selkäsaunalta.

      Aina voi spekuloida, ettei kaksinkamppailuita voitettu tarpeeksi tai ei vaan oltu parhaalla mahdollisella tasollamme, mutta näin on monesti muulloinkin ja tällä kertaa mielestäni pääsyy tappiolle oli kuitenkin Herkun hyvyys. Tasaisesta Herculeksesta ei löytynyt heikkoa lenkkiä hakemallakaan: puolustus oli vahva, keskikenttä liikkuva ja kärjetkin vaarallisia. Lisäksi joukkueen yhteispeli toimi nelosen tasolle hyvin. Sikäli siis on sanottava, että molemmat kauden tappioistamme ovat tulleet meitä paremmille joukkueille ja kyseisessä ottelussa erittäin ansaitusti (mikä ei tarkoita, ettei kaadettaisi Herkkuakin syyskiekalla).

      Herculeksen pelistä on mainittava vielä sen tietty "Netsimäisyys". Eka jakso altavastaajana, mutta homma kokonaisuutena kontrollissa ja vaarallisia vastahyökkäyksiä silloin tällöin. Ei liikaa pikkunäppärää syöttelyä. Lopussa vastustajan hyytyminen ja pisteet ansaitusti kotiin. Plus toki pari erikoistilanne-runttausmaalia. Hassua olla tällä kertaa sillä toisella puolen. Mainittakoon vielä ottelusta, että avopaikat menivät Herkulle noin 7-0.

      Mutta kuten Mikkokin jo foorumilla totesi niin ei kun uutta matoa koukkuun. Tappioita ja huonoja pelejä seuraa joskus voitto ja hyvä peli.

      Tähdistö by Teme. Suurennuslasi tunnisti, että laitapakit olivat läpi ottelun lähimpänä hyvää tasoaan.
      *** Jarko
      ** Lasse
      * Janne

      Raportti: Petu




      :: Powered by JoomLeague - Version 0.93 ::