topright5.png
Etusivu
Taistellen tasapeli Kajaanista
27.07.2010

FC Nets palasi kesätauolta tositoimiin ja matkusti Kajaaniin, jossa vastaan asettui FC Tarmo. Otteluun lähtökohdat olivat vaikeat, sillä jalkeille saatiin ainoastaan 12 pelaajaa. Maalit nähtiin avausjaksolla, kun Timo Mustonen vei ensin vieraat 0-1 -johtoon. Isäntien tasoitus tuli pari minuuttia myöhemmin. Toinen puoliaika oli melkoista taistelua, sillä maalivahti Tillmanin akillesjänne sanoi sopimuksensa irti ja maaliin meni kenttäpelaajista Annunen, joka antoikin vahvoja näyttöjä uudella pelipaikalla ja piti osuudellaan nollapelin.

Otteluraportti

 
Kylmää kyytiä lämpöisessä Koivuluodossa
30.06.2010

FC Nets ei kyennyt parhaimpaansa tänään Raahen visiitillään. AS Moon vei ja vieraat vikisivät. Avausjaksolla vastustaja rokotti armottomasti virheistä ja tauolle poistuttiin jo rumissa 5-1 -lukemissa. Toiselle puoliajalle mustapaidat saivat paremmin juonesta kiinni, mutta lisämaaleja ei enää nähty. Ainoasta osumasta vastasi tänään Jukka Passi.

Otteluraportti

 
RAI:n kanssa tasapeli
22.06.2010

FC Netsin ja FC RAI:n kauden ensimmäisestä kohtaamisesta ei latausta puuttunut. Ajoittain hieman kuumanakin käyneessä ottelussa päädyttiin lopulta 1-1 (0-1) -tasatulokseen. Kotijoukkueen ainoan iski vapaapotkusta Janne Takkinen.

Otteluraportti

 
Hercules nappasi voiton
15.06.2010

FC Nets koki tänään kauden toisen tappionsa, kun Heinäpään tekonurmella kotijoukkueena häärännyt JS Hercules kaatoi mustapaidat 3-0 (1-0) -lukemin.

Otteluraportti

 
Säätöä tuleviin tapahtumiin
10.06.2010

Tulevissa tapahtumissa on tapahtunut pieniä muutoksia. Ensinnäkin seuraava matsimme on siirretty Patelan tekonurmelta Heinäpään vastaavaan. Samalla alkamisaika siirtyi tuntia myöhemmäksi. Lisäksi, koska kaksi seuraavaa sarjapeliä on tiistaina, on pelejä edeltävät treenit siirretty maanantailta sunnuntaille.

Vilkaise päivitetty tapahtumalista kalenteristamme.

 
Raahesta pisteet kotiin
09.06.2010

FC Nets kaatoi tänään Raahessa, Koivuluodon nurmella pelatussa ottelussa PaTen. Kolme sarjapistettä matkasi Ouluun loppulukemilla 0-1 (0-1), Timo Mustosen toimiessa maalintekijänä.

Otteluraportti

 
FC Nets kaatoi Reippaan
02.06.2010

FC Netsin ja Oulun Reippaan 20. kohtaaminen päätyi tänään kotijoukkueen juhliin. Loppulukemat Patelan tekonurmella tänään 2-0 (1-0).  Maaleista vastasivat Pekka Palokangas ja Mikko Malin rangaistuspotkusta.

Historian lehtien havinaa: kyseessä oli tilastojemme mukaan FC Netsin 100. voitto viralilsessa ottelussa! Kokonaissaldo kuluneilta kausilta on nyt 100-37-94.

Otteluraportti

 
Kauden avaustappio
26.05.2010

Sarkkirannassa tänään kotijoukkue Ajax oli oululaisvieraitaan parempi lukemin 3-1 (1-1) ja nappasi ansaitut kolme sarjapistettä. Siispä FC Netsille ensimmäinen merkintä tappiosarakkeeseen. Vieraiden tasoitusosuman 1-1:een iski Timo Mustonen.

Otteluraportti

 
Maalitonta vääntöä Lintulassa
19.05.2010

FC Nets ja FC Kurenpojat eivät saaneet tänään voittajaa selvitettyä Lintulan tekonurmella. Lämpöisessä säässä pelattu ottelu ei tarjonnut hienouksia katsojille, eikä kumpikaan joukkue ollut terävimmillään viimeistelyssä. Siispä lopputulokseksi saatiin 0-0, joka lienee tämän päivän ottelua hyvin kuvaava.

Otteluraportti

 
Puulaakikausi alkaa huomenna
12.05.2010

Perinteikäs Kiekko-Haukkojen jalkapallopuulaaki käynnistyy FC Netsin osalta huomenna kello 18:30. Tuolloin Paulaharjun hiekalla vastaan asettuu Real Kööri. Puulaakipelien on tarkoitus toimia innokkaimpien netsiläisten lisäharrasteena (ja tekosyynä jälkipeleille) kesän mittaan. Ilmoittautumiset otteluihin ja lisätiedot sarjan tapahtumista foorumin Puulaaki -osiossa.

Sarjan sivut löytyvät osoitteesta:
http://koti.mbnet.fi/haukat02/football20I0.htm

 

Seuraava ottelu

ke, 04 elo    2010 19:00 
Nelonen 2010
OuJK
OuJK
: FC Nets
FC Nets
Lintula

Yhteistyössä

Hammaslääkäriasema Aaria Oy

Pub Heinäkenkä 

Pipelife Finland Oy

Tulevia tapahtumia

Treenit, Lintula
02.08.2010 (20:00)

OuJK-FC Nets, Lintula
04.08.2010 (19:00)

Treenit, Lintula
09.08.2010 (20:00)

FC Nets-Ajax, Lintula
11.08.2010 (19:00)

Treenit, Lintula
16.08.2010 (20:00)

Koko kalenteri

Hae sivustolta: